20.8.2015

BUBBLES


Oon aina halunnut ottaa kuvia saippuakuplista. [x] check! Oon myös halunnut ottaa kuvan puhkeavasta saippuakuplasta [x] check, vaikkakin "vahingossa", haha! Otin kuvat Millaa hyväksikäyttäen, heh.

Mulla ei oikeastaan ole mitään erityistä asiaa, halusin vain näyttää nämä kuvat. Koulussa menee edelleen hyvin (ja Jennin pitää rientää nukkumaan jotta hän jaksaa herätä kuuden tunnin päästä, hupsista). Huomenna/tänään pidämme koulun omat animaatiofestivaalit, joissa näytetään kaikkien ryhmien tekemät animaatiot ja mainosjuliste animaatioon. Eilen koulu olisi loppunut puoli neljältä, mutta pääsimme lähtemään yhden aikaan koska kaikki saatiin tehtyä harvinaisen aikaisin.

Koulu on rankkaa, mutta palkitsevaa. Tai ei koulu ole rankkaa, matka on rankka. Matka Kellokoskelta Pasilaan ei ole mikään niks naks-homma, varsinkaan kun bussiyhteydet ovat harvinaisen huonot. Mutta silti olen jaksanut ainakin toistaiseksi mennä joka aamu kouluun - toivotaan että saan jatkossakin noustua sängystä ajoissa ja lähdettyä kouluun.

Julkinen liikenne tuntuu olevan minua vastaan varsinkin aamuisin. Tänäkin aamuna heiluttelin seisoen melkein keskellä tietä bussille, mutta ei, bussikuski ei vilkaisekkaan minuun ja ajaa ohi. Bussin reittikyltissä luki "Mäntsälä - Järvenpää - Helsinki", eli se oli oikea bussi. Bussikuski oli varmasti vain ajatuksissaan mutta...
Junakin oli myöhässä kaksikymmentä minuuttia aamulla, joten saavuin kouluun nipin napin ajoissa. Mikä on mulle jostain syystä melkeinpä noloa.

Mutta joo, mä meen nukkumaan että jaksan herätäkin tänään. Kuusi tuntia aikaa nukkua... tarkemmin sanottuna 5 tuntia ja 45 minuuttia.

P.S: Mä en tällä hetkellä nää seuraamieni blogien uusia postauksia, koska bloggerin lukuluettelo vammaa. Luen ja kommentoin sitten kun se taas lähtee toimimaan.

15.8.2015

LINNANMÄKI 11.8.2015


Toisen Lintsikäynnin video! Ja kuulumisia tähän kylkeen (mulla ei ole nyt mitään kuvia näytettävänä, tänään päivällä särki päätä kuumuuden takia ja muina päivinä en jaksanut koulun jälkeen lähteä kuvaamaan). Mutta kertokaa toki mielipidettä videosta!

Eli mulla tosiaan alkoi koulu audiovisuaalisen viestinnän alalla keskiviikkona kello kymmeneltä aamulla. Matka meni hyvin, vaikka meinasinkin eksyä kun kävelin Pasilan asemalta koululle, koska en tajunnut ensin katsoa puhelimen karttaa oikein, haha. Seuraava kämmi olikin siinä, kun mun nimeä ei ollut nimilappujen joukossa ja ehdin jo pelästyä, että hyväksymispaperit olisi vahingossa lähetetty minulle vaikka ne olisi tarkoitettu jollekkin muulle. :D

Onneksi pelko oli aiheeton ja pian löysin itseni luokan penkiltä kuuntelemassa vitsikkään opettajamme juttuja. Kerroimme luokassa jo ekana päivänä asioita, joita meissä muissa kannattaa ottaa huomioon, kuten jos jollain olisi epilepsia niin se kertoo siitä suhteellisen aikaisin muille, että osattaisiin kertoa opettajille jos esim. tämä epilepsiaa sairastava olisi pyörtynyt käytävälle ja hakkaa päätään lattiaan kohtauksen johdosta. Luokassamme ei siis ole juuri nyt ketään epileptikkoa mutta otin tuon esimerkkinä.

Luokassani myös kahdella(?) muulla on myös blogi, tosin en tiedä heidän blogiensa osoitteita (ainakaan vielä), joten turha mennä kyyläämään lukuluetteloani profiiliini - sieltä ei löydy uusia blogeja, haha.

Tää viikko on ollut lähinnä pelkkää tutustumista, tänään (tai eilen, hups) menimme hiekkarannalle rakentamaan ryhmissä hiekkalinnoja. Inhosin pienenä hiekkalinnojen tekoa, ja inhosin sitä tänäänkin. Siksi muut tekivät pääasiassa työt ja minä hain merestä vettä jolla kastelimme linnaa saadaksemme siitä enemmän muotoiltavan. Tosin lopputuloksesta olimme yhtä mieltä - aivan kamala, hah hah :D

Onkos täällä muita audiovisuaalisen viestinnän alan opiskelun aloittavia opiskelijoita?

11.8.2015

ILO ASUU LINNANMÄELLÄ

Pakko tehdä tämmöinen lyhyt pikkupostaus ja hehkuttaa paria asiaa.

Tänään tuo Linnanmäen tunnuslause piti paikkansa. Oli ihan helkkarin mahtava päivä, vaikka takaisin tullessa olikin kamala nälkä koska en oikein pysty syömään huvipuistoissa (koska sen jälkeen en voi moneen tuntiin mennä laitteisiin). Noista kuvista nyt näkyy, että olin onnellinen - pystyin viimein ylittämään lisää omia rajojani menemällä yksin hurjiin laitteisiin, vaikka teinkin päätyön ylipäätään menemällä niihin jo lauantaina. Kuvat otti Milla! Olen kyllä edelleen ihan helvetin onnellinen, koska...

...huomenna alkaa kolmivuotinen unelmani, eli koulu! Sen kunniaksi menen nyt nukkumaan, wish me luck! ♥

P.S: YouTube-kanavalleni ilmestyy varmaan lähipäivinä tämän päivän Lintsivideo. Olen nyt liian väsynyt editoidakseni sen, joten siksi teen sen vasta lähipäivinä :P

10.8.2015

THE LIEBSTER AWARD


En tee haasteita, ainakaan kovin usein, mutta tuleva koulukaverini Iina haastoi minut semmoisten kysymysten kera että päätin nyt tehdä tämän :D Mä en nyt pistä tähän kuin yhden kuvan, koska mulla ei oo mitään muita kuvia pistettäväksi mutta toivottavasti se ei haittaa.

SÄÄNNÖT
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa. (Kiitos Iina! ♥)
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa. (Tätä en tee, sillä seuraamani blogit eivät ota vastaan haasteita/ovat jo saaneet tämän/liian monta lukijaa)
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille. (^)

1.Mikä on parasta just nyt?
- Huominen Lintsireissu nro kakkonen + ylihuomenna alkava unelmakoulu! Uskaltauduin tosiaan toissapäivänä menemään tosi hurjiin laitteisiin Lintsillä, joihin en olisi aiemmin edes kuvitellut meneväni. Ai että kun kiljuin ensin Kirnussa, mutta sen jälkeiset laitteet eivät saaneet minua kiljumaan, ellei tullut jotain yllättävää kohtaa jossa laite meni ympäri, haha. Tässä kuva siitä, kun olin selvinnyt ylpeänä Kirnusta! (Vaikka apua, tukkani näyttää joltain 1990-luvun Backstreet Boysin tukalta :'D)


Koulun alkaminen taas on vaan niin ihanaa, koska olen odottanut sitä siitä asti kun sain tiedon pääseväni; 12. kesäkuuta.

2.Jos sinut  pakotettaisiin muuttamaan ulkomaille, minkä maan/kaupungin todennäköisesti valitsisin omaksesi? Millä perustein?
- Jos mut pakotettaisiin niin olisi aika rajua :D Mutta muuttaisin varmaan Britteihin. Tai sitten Norjaan. Mieluummin Britteihin, koska en osaa norjan kieltä :D Jos osaisin niin muuttaisin Norjaan, koska Norja on maailman onnellisin maa + ihanat maisemat ♥__♥ Britteihin muuttaisin taas siksi koska siellä puhutaan englantia + oon kuolannut että pääsisin joskus Britteihin lomalle, aaaa.

3.Mikä on kiperin muistosi jonka oot kokenut, mutta ilman sitä muistoa
sinusta ei olisi tullut se Jenni joka olet nyt? 
- Kun ns. "paras ystäväni" katkaisi minuun välit ja meidän yhteiset kaverit alkoivat samantien tippua tai sitten kylmentyä mua kohtaan... mutta ilman sitä en olisi koskaan tajunnut ettei kannata elää niin, että miellytän aina muita. Kaikista se ei ole kivaa, kun kapinoin jos mulle ehdotetaan kärkkäästi jotain vaikka tänne blogiin ja huomautan ettei se ollut muotoillut sitä oikein ja viesti oli loukannut minua. Viimeksi tämmöisen sattuessa (vastattuani asiallisesti) tämä kommentoija käski minun kasvaa aikuiseksi, koska ikänikin sitä edellyttää. Hah hah.

4. Jos saisit valita vain viisi sanaa kiusaajillesi, mitkä valitsisit?
- Jos hän uskoisi ja lopettaisi kiusaamisensa, niin laittaisin tälle yhdelle askissa riehuvalle neidille "painu helvettiin mun elämästä... nyt"

5. Ovatko haaveesi/unelmasi enemmänkin realistisia (jotka voi
saavuttaa), vai enemmän fiktiivisiä, joita on hankala mahdotonta saavuttaa
tai tehdä?
- Mun suurin realistinen haave alkaa ylihuomenna, haha! :D Mulla on kyllä tosi paljon fiktiivisia unelmia, jotka eivät koskaan tule tapahtumaan koska se olisi jo tieteisromaanin tasoa.

6. Mistä siis unelmoit?
- Haluaisin halata yhtä Assassin's Creedin hahmoa, mutta kaikki varmaan tietävät ettei se tule tapahtumaan, haha.

7. Mitä odotat uudelta koulultasi?
- No odotan aika paljon. Kavereita, kolmivuotista unelmaa, kehittymistä enemmän tai vähemmän paremmaksi kuvaajaksi... aaa, mä en kestä jos kaikki toteutuu. Pyörryn ihastuksesta varmaan ekana päivänä käytävään, haha!

8. Minkä kameran haluaisit kaikkein eniten ja miksi?
- Jos mulla olisi ihan mielettömästi rahaa, niin ostaisin tottakai Nikonin ammattikameran. Nykyinen kamerani on siis puoliammattilainen. Mutta joskus, kaukana, kaukana hamassa tulevaisuudesssa tähtäimessä olisi Nikon D810, tai sitä uudempi malli. 

9. Minkälaisista piirteistä tykkäät toisissa ihmisissä?
Mitä inhoat?
- Tykkään, jos toinen osaa kuunnella murheita, on itsekkin avoin, on epäitsekäs ja ystävällinen. On niitä muitakin, muttei nyt tule mieleen :D

Inhoan, inhoan, INHOAN ihmisiä, jotka kohtelevat toisia kuin huonoa kirjaa - oltuaan ihmisen kanssa jonkun aikaa heittävät pois kuin se toinen olisi tehnyt jotain väärää. Jos inhottaa joku piirre ihmisessä, niin SANOKAA siitä. Ei se toinen sitä tiedä jos sille ei ole stä koskaan sanonut. Jos se suuttuu huomautuksesta/jatkaa siitä huolimatta niin voit sanoa ettet tykkää että se tekee noin ja vot sanoa miltä susta tuntuu kun se toinen tekee sitä josta et pidä (esim. jos kaverisi kourii sinua niin sulla on täysi oikeus sanoa siitä). Jos  se ei lopeta toistuvista kielloista huolimatta niin silloin voit katkaista ystävyyssuhteen ainakin väliaikaisesti.

10. Mitä eläintä muistutat mielestäsi ja miksi? (pöllin Yukin kysymyksen, sori :D)
Ruma ankanpoikanen, eli joutsenenpoikanen/joutsen. Olen tosi seurallinen ja yritän kovasti olla aina kaikille kiva, mutta jostain syystä kaverit kaikkosivat luotani nopeaa vauhtia. Nykyään olen kuitenkin tajunnut ettei mun kannata tuhlata aikaa ihmisiin jotka ei hyväksy mua tälläisenä ja minusta siis on kasvanut joutsen. 

11. Jos lähdet syömään johonkin ulos, minne paikkaan päätyisit?
- En yleensä syö ulkona, koska mua jännittää ja voin pahimmassa tapauksessa pahoin, mutta Chico's, Rosso tai jokin meksikolainen ravintola ovat varmoja nakkeja!

T'ässä tää oli, kiitos Iina vielä! :3

9.8.2015

LINNANMÄKI 8.8.2015



Laittakaa laatu korkeimpaan!

Kaverini lähti tunti sitten ja päätin nyt tulla jakamaan tekemäni videon eilisestä Lintsireissusta. Oli tosi kivaa, ylitin itseni menemällä kaikkiin pää alaspäin meneviin laitteisiin, paitsi Kieppiin (ja siihen en mennyt siksi koska siinä lyö kuulemma pään tosi herkästi, vaikka pitäisi sitä tiukasti takana). Ukossakin olin, mutta siinä ei saanut kuvata. Yhy.

Mä oon itse tosi tyytyväinen tuohon videoon, musiikki menee jotenkin tosi sujuvasti videon mukana, mikä on mulle videoissa aika tärkeetä. :D Jos musiikki on jotain pianomusaa vaikka tämmöisessä energisessä videossa, niin se ei oikein sovi siihen, haha.

Toivottavasti tykkäätte/tykkäsitte videosta!

6.8.2015

SUPER GOOD FEELING



Kiirettä on pitänyt ennen koulun alkua. Koulu häämöttää alle viikon päässä - mulla on menoa melkein joka päivä ennen sitä. Huomenna mulle tulee kaveri kahdeksi yöksi, lauantaina mennään sen ja toisen kaverin kanssa Lintsille. Sunnuntaina kaveri lähtee. Tiistaina, päivää ennen koulun alkua nuorisokoti lähtee vuorostaan Lintsille. Lähden mukaan, koska kaverini Milla joutuu muuten olemaan siellä yksin. Saanpahan tuplahuvit, toiset ilmaiseksi, haha. Saatte parhaassa tapauksessa kummastakin reissusta videota - nuorisokodin reissusta ehkä jopa MyDay at Linnanmäki-videon, jos hyvin käy. Pitää myös katsoa, uskallanko viedä nuorisokodin reissussa kamerani sinne, ohjaajat kyllä vahtivat kameraa jos tarve vaatii.

Keskiviikkona alkaa se, jota olen jo kaksi kuukautta odottanut... koulu. Kävin toissapäivänä kouluostoksilla Helsingissä Iinan kanssa. Ostin koulutarvikkeita ja uuden koululaukun, sekä vähän vaatteita. Nyt kelpaa astella 12. päivä kouluun. Vaikka Helsinginreissussa tapahtui semmoinen haaveri, että kompastuin ratikan raiteisiin ja kännykän näyttöön tuli särö - se ei kyllä ole suuri särö eikä haittaa käyttöä ollenkaan, mutta harmittaahan se silti.

Äitini hamsteri Luigi on voinut luonani hyvin, nukkuu päivät ja illalla herra lähtee liikkeelle, useimmiten siinä yhdeksän ja puolenyön välillä.
  Mutta nyt jään odottamaan huomista sekä ystäväni tuloa kolmen junalla - musta tuntuu, että tästä viikonlopusta tulee superhauska! Olen jutellut kyseisen ystävän kanssa vuodesta 2011 - eli siitä asti kun olin itse 16-vuotias. Tämä viikonloppu on omistettu leffoille, Supernaturalille, herkuille ja ennenkaikkea LINNANMÄELLE!

1.8.2015

KAUNIS ELÄMÄ

Kävelin kamerareppu selässä eräälle pellolle, aikeenani tehdä esittelypostaus tarvikkeistani - vaan kappas, taivas meni pilveen, kun saavuin pellolle. Lähdin kävelemään takaisin, olin kotiovellani kun aurinko päätti tulla taas esiin. Juuri minun tuuriani, hah hah. Tyhjin käsin en kuitenkaan halunnut palata - ehen, vaan otin kuvia kukista pohdintojen kera. Kukilla on kaunis elämä. Kaikki ihailevat kukkia, jotkut poimivat niitä kotiinsa, antavat vanhemmilleen tai isovanhemmilleen syntymäpäivälahjaksi tai sitten muuten vaan. Kieltämättä kukat ovat kauniin värisiä ja niitä on kiva antaa lahjaksi. Nähdä se ilahtunut ilme. Mun synttäripöytään poimittiin joka vuosi valkovuokkoja. Valkovuokot ovat toukokuun kukkia ja koska olen syntynyt 7. toukokuuta, niin se oli vaan oleellinen asia synttäripöydässäni.

Katselin myös lapsuuskuviani eilen illalla. Naapurin poika oli poikaystäväni joskus viisivuotiaana, hänen pikkusiskonsa oli paras ystäväni. Pari vuotta myöhemmin olimme telttailemassa se saman naapurin tytön kanssa, ja hänen isoveljensä, jonka kanssa olimme siihen mennessä jo eronneet, tuli kaverinsa kanssa pommittamaan meitä vesipyssyillä. Muistan myös, kuinka leikin joskus koulussa koiraa ja luokkalaiseni poika löi minua sateenvarjolla käteen. Käteeni tuli jälki, joka näkyy vielä tänäkin päivänä. Pieni, lähes huomaamaton piste, mutta muistan aina mistä se tuli. Löysin myös kuvia Pyrystä ja Ruusasta, kahdesta ensimmäisestä marsustani. Eilisilta menikin muistellessa niitä aikoja.
Huomenna hoitooni tulee äitini hamsteri Luigi. Äiti lähtee mökille, hänen miesystävänsä lähtee toiselle mökille - eli Luigilla ei ole hoitajaa. Luigi on oikein söpö pikkumies, vaikka herääkin vasta illalla/yöllä. Se viipyy täällä viikon ja lähtee ensi viikon sunnuntaina.
Kohta alkaa myös koulu. Olen odottanut sen alkamista 12. kesäkuuta asti, silloin sain tietää saavani paikan. Kaksi kuukautta hujahtivat loppujen lopuksi suhteellisen nopsaan, vaikka se, että oikeasti pääsin sinne, tuntuukin tosi epätodelliselta.