30.11.2015

JOULUKALENTERI?


Mä mietin tänä vuonna tosi pitkään, että teenkö joulukalenterin. En ole ikinä mitään semmoista tehnyt ja joka vuosi on tuntunut yhtä orvolta olla ilman, kun melkein kaikki muut sitä värkkäävät ja aikovat tehdä. Yritän aina "erottua massasta" sisällöllisesti, olematta mikään lifestyleblogi jossa esittelen kuukauden suosikkeja, asujani ja lakattuja kynsiäni, mutta nyt kaikki muutkin massasta erottuvat tuntuvat tekevän joulukalenteria.

Okei, joulukalenteri voi myös olla massasta erottuva. Mä suunnittelin joulukalenteria huomisesta alkaen joskus syys-lokakuussa, mutta hylkäsin ajatuksen kun tajusin ettei mulla ole aikaa joka päivä värkätä uutta postausta. Sitten muistin, että hei. Ajastetut postaukset ovat olemassa!

Mietin uudestaan, avasin mun taannoisen suunnitteludokumentin jossa oli mun ideat luukuiksi. Luukuista kuitenkin puuttuu vielä 13 luukkua, joista osaan voin kyllä yrittää keksiä itse jotain, mutta ideatkin ovat tervetulleita. Huomioi, etten ota vastaan mitään "jouluaaton meikkini" "jouluaaton asuni" tms-postausideoita, ne ovat mielestäni vaan liian sellaisia, jonka jokainen tyyppi tuntuu tekevän. Videoita voin tehdä, mutta vain sellaisia joissa en joudu puhumaan ainakaan kovin paljoa.  

25.11.2015

UNELMA

Mulla on haave, unelma, hattaralta maistuva pilvi. Asia, jonka vuoksi voisin vaikka juosta läpi tornadon. Asia, jonka vuoksi olisin valmis hylkäämään pelkotilojani. Jos se joskus toteutuisi, niin olisin maailman onnellisin ihminen.

Mä haluaisin olla yhtäaikaa kirjailija sekä ammattilaiskuvaaja. On totta, että kummatkin veisivät liikaa aikaani + työskentelisin freelancerina valokuvauksessa, kirjailijana kustantajalle joka hengittää niskaan koska haluaa uuden kirjan määräajassa. Eikä niistä edes saa tarpeeksi rahaa elämiseen  Ja enhän mä ole edes saanut pitkää tarinaa koskaan loppuun. Mutta silti, aina oon jaksanut nousta suurenkin pettymyksen jälkeen ja taistella uudesta tarinasta.

Pieni haave kytee minussa yhä - kirjailija ja valokuvaaja samassa paketissa. Intohimon vuoksi sitä on valmis vaikka kävelemään läpi tulen, mutta miten pitkälle intohimo minua johtaa? Sen päätän minä. Minä, eikä kukaan muu. Ei edes rakkaimmalla ystävälläni ole siinä sananvaltaa, vaikka kovasti hänelle haluaisinkin antaa sitä. Tässä asiassa pitää pysyä kovana ja katsoa kohti unelmaa.

Kyllä se päivä paistaa risukasaankin tulee vielä pätemään mun kohdalla ja kunnolla. Jos tarpeeksi kovasti siihen aidosti uskon, niin se rupeaa pitämään paikkansa.

22.11.2015

NAURATTAA


Moikka! Äitini on täällä yökylässä, mä teen tätä kun se jo nukkuu. Tein tuollaisia typography-kuvia joissa näkyy aika hyvin mun kesä ja vähän kevättäkin! Apua, muistan edelleen, kun leikittiin joskus keväällä Tsiisus Niemistä ja Martti Alasta Millan kanssa... videoitiin esitys, katsottiin se ja tehtiin video uudestaan... uudestaan ja uudestaan. Huh. Ja ekojen esitysten lomassa repeiltiin ihan huolella, hah hah.

Pitääpä listata kuvien tarkoitusta...

Keväällä äitini hankki syyrilaisen hamsterin, jonka risti nimellä Luigi Martti Alanen, eli Luigi. Ei varmasti ole epäselvää kuka oli äidin lempihahmo Kingissä.
Pääsin myös kuvaamaan keväällä ensimmäistä kertaa kirsikankukkia mummoni nurkilla!
Keväällä myös aloin käymään Millan kanssa tallilla ja tutustuin Rönniin, joka on hellyydenkipeä uroskolli siellä.
Ja keväällä valvoin monia öitä, kun se oli mahdollista edes osittain pimeiden öiden takia.
Kesällä lähdimme Kotkaan, josta kuvat 5, 6 ja 7 ovat.
Ja kuva 8 on Linnanmäeltä, mutta kuvan tarkoitus on, että uskalsin vihdoin mennä ylösalaisin meneviin laitteisiin, vaikka pelkäsin, että oksennan. Ensimmäinen laite oli Kirnu, sitten Kieputin, Kehrä ja lopulta myös Ukko. Ja kiitos suostuttelusta kuuluu ihanille ystävilleni Marikalle ja Nunille ♥

Hauskuutan teitä vielä yhdellä kuvalla ja yhdellä gif-kuvalla - uskokaa mua, ette halua nähdä enempää :'D



Eh :D Toivottavasti kukaan ei hämmentynyt tai kauhistunut mun m-a-h-t-a-v-i-s-t-a tanssitaidoista! Öitä vaan kaikille!

17.11.2015

KUVIEN KERTOMAA

Harmaa sää, harmaa taivas ja harmaa maa. Ei kovin valokuvauksellista, mutta silti löytyy aina jotain valokuvauksen arvoisia kohteita. Viipotan kamera kädessä kohti Pasilan asemaa, katsellen luovalta kantilta maisemia. Juna meni jo, joten mulla on puoli tuntia aikaa.

Helsingin keskustassa sijaitsevalla Ravintola Loisteen kattoterassilla on upeat maisemat, sinne pitäisi päästä kaikkina vuodenaikoina, niin voisin tehdä jopa jonkun kollaasin Helsingistä eri vuodenaikoina. Se ei kumminkaan sijaitse koulumatkan varrella, mutta pääsen käymään siellä aina kun liikun Helsingissä - vaikka koulutöitä tekemässä.

Uuden puhelimeni uudet kuoret ovat värikkäät, minä näen niissä hyvän kohteen. Väreistä syntyy leijona, leijonasta värit. Kuoret ovat hienolla tavalla tehty.
  Ditta on valokuvauksellinen hevonen. vaikka ilmeisesti luuleekin olevansa jäniksen ja arabialaisen hevosen risteymä. Millan juoksuttaessa sitä minä seison kentän keskellä kääntyillen ja valokuvaten Dittaa. Aurinko kurkkaa pilven takaa - pääsenkö minäkin kuvaan?

Oksat ovat menettäneet vihreytensä, joten eipä kuvan mustavalkoiseksi muokkaus paljoa värisävyjä haitannut. Ne olivat jo muutenkin harmaita. Yhtä harmaita kuin sääkin.
  Jotain vihreää sentään löytyy. Kukat ovat jo pudonneet ja kaikenlisäksi automaattinen ISO-arvo oli kytkeytynyt päälle, mutta jotain vihreää sain ikuistettua. Omituista nähdä luonnollista vihreää jossain, tähän aikaan vuodesta. Viime vuonna tähän aikaan ensilumi oli jo satanut - miksi se ei nyt sitten ole jo käynyt moikkaamassa?

Liikennevalot välkkyvät ja ovat sekaisin. Toinen näyttää vihreää, toinen punaista vielä muutaman sekunnin ennen kuin sekin vaihtuu vihreäksi. Pasilan liikennevalot ovat hassuja, omituisia.

Tai sitten vaan mä oon hassu.

14.11.2015

MILLA

 Keskiviikkona oli riitaa ohjaajien kanssa. Mä lähdin tuulispäänä äitini luokse. Sen enempää miettimättä tai ajattelematta, mä pakkasin tavarat ja lähdin. Ensin mulla oli ajatuksena lähteä kokonaan, tulla hakemaan loput tavarat myöhemmin, mutta mä tajusin pian, että mulla on täälläkin ystävä. Ystävä, joka ei halua minun muuttavan ainakaan vielä. Enkä mäkään halua jättää häntä. Mä en halua jättää Millaa yksin, koska tiedän itse miltä tuntuu olla kaikki päivät yksin. Paha olo hiipii sun luokse, kuristaa sut ja käskee sua tekemään asioita joita et muuten tekisi.

Ja kyllähän mä oon ainakin kerran saanut estettyä Millaa viiltelemästä, viemällä sen ajatukset muualle. Lähdettiin heti kauppaan, ostettiin herkkuja ja mentiin mun kämpille, jossa juteltiin kaikki perin pohjin.
  Mä haluan tuottaa Millalle hyvän olon, että hän tuntisi itsensä tärkeäksi ja hyödylliseksi. Ja mä lupaan tehdä niin, aina kun se on mahdollista.

Mä tapasin Millan vasta tänä vuonna. Ensimmäinen päivä tammikuuta 2015. Mä kutsuin hänet katsomaan Mollya, kun se tuli puheeksi, Milla tuli ja pidimme Mollya sylissä ja juttelimme tutustuen siinä samalla. Siitä lähti ainutlaatuinen ystävyys, jollaista olin pitkään haikaillut. Milla ei jätä, petä, ole ilkeä. Hän ei puhu pahaa ystävistään ja ei-ystävistäkin vain sellaisia asioita jotka ovat totta. Katsotaan yhdessä Olipa Kerran ja kuolataan Koukkua. Kirjoitetaan tarinoita ja nauretaan ihan tyhmille jutuille. Ollaan kömpelöitä ja ylpeitä siitä.
   Milla ei ole mun bestis tai paras ystävä - siihen tarvitsee pidempiaikaisen tuntemuksen. Mutta hän on tällä hetkellä ehdottomasti mun parhain ystävä. Milla on aina ollut mun tukena, kun häntä olen tarvinnut. Mollya me itkettiin yhdessä, ollaan katsottu leffoja, tehty videoita ja kirjoitettu tarinoita. Tanssittu ja laulettu. Esitetty Tsiisus Niemistä ja Martti Alasta, videoitu esitys ainakin kolmekymmentä kertaa. Suunniteltu asioita yhdessä. Hevosteltu. Valokuvattu. Riidelty riidat, jotka ovat jokaisella kerralla olleet väärinkäsityksiä.
  Milla on opettanut mulle paljon - mä toivon että saisin joskus opetettua myös hänelle elämästä tärkeitä asioita. Yhtä tärkeitä kuin hän on opettanut mulle.  

Milla on ihana ihminen, arvokas, kaunis, luova, tärkeä, ystävällinen, hauska... RAKAS YSTÄVÄ. 

8.11.2015

ERILAINEN ISÄNPÄIVÄ




  
  Isänpäivä. Se oli pienenä kiva päivä. Nykyään on vähän outoa katsoa muiden päivityksiä Facebookissa, kun heillä on tuore kuva itsestään isän kanssa ja päivityksessä on vähintään parikymmentä tykkäystä. Mä sen sijaan pistän kerta toisensa jälkeen seinälle jonkun supervanhan kuvan, josta kukaan ei tykkää.
  Mun isä on alkoholisti. Mä en häpeä myöntää sitä, kun ei sitä kieltääkkään voi. En ole nähnyt isää yli kahteen vuoteen, mitä nyt se välillä laittaa joulu- uusivuosi ja synttäritervehdykset tekstarilla. Viimeksi se laittoi mulle onnittelut kouluun pääsystä. Mun setä, mummu ja pappa ovat kaikki kuolleet alkoholismiin. Isän veli, isän isä ja isän äiti. Voin vaan kuvitella, millaista on elää, kun kaikki, joka on ennen ollut sun luona, viedään pois.
   Mutta mä en oo kuollut, mä oon vielä täällä.

Isänpäivä on mulle myös muistelupäivä. Viime vuonna muistelin tähän aikaan peruskouluaikani hyviä hetkiä, vaikka niitä olikin erittäin vähän. Tänään mun prinsessaa Mollya. Mollylla on edelleen pala mun sydämestä mukanaan, enkä tiedä, saanko tai edes haluanko sitä koskaan takaisin. Molly on sydämenmuotoisessa rasiassa hyllylläni. Rasiaan on kiinnittetty pieni pussi, jossa on Mollyn karvaa. Aina, kun mulla on ikävä Mollya, mä otan sen rasian ja kuiskailen sen ollessa mun sylissä. Kyyneleet valuen ja ääni väristen mä sanon kolme lausetta, jotka mä tiesin joskus päivittäin sanovani.

"Sulla on nyt hyvä olla. Ja se on kaikki mikä mulle merkitsee. Mä rakastan sua, mun oma prinsessa."

7.11.2015

MUISTOJA

 Mitä sulle tulee mieleen sanasta "muisto"? Tuleeko mieleesi enemmän pahoja vai hyviä asioita? Muisto on joillekkin piina, joillekkin aarre. Joillekkin se on molempia. Muistoa ei voi kahlita tai pysäyttää. Muistoon ei voi palata elämään sen uudestaan. Onko se huono, vai hyvä juttu? Tietenkin jotkin asiat haluaa elää uudelleen, mutta jotkut asiat haluaisi vain unohtaa.
   Toisaalta, pahoista muistoista myös oppii. Jos voisit unohtaa jonkun ihmisen tuosta noin vaan, niin se voi tarkoittaa, että joudut läpikäymään kaiken sen paskan uudelleen. Et opi karttamaan ihmisiä, jotka sinua haluavat satuttaa.

...rupesinpas filosofiseksi. :D Kävimme katsomassa Millan kanssa Yksin Marsissa-elokuvan, oli yllättävän hyvä ja hauskakin välillä. Yritetään joko huomenna tai sunnuntaina katsoa myös Olipa Kerran-sarjaamme eteenpäin. Ja nyt mä otan tavotteeksi kirjoittaa tämän viikonlopun aikana. Ihan sama mitä. Blogia, tarinaa, pieniä pätkiä tarinoista. Kunhan vaan saan jotain aikaan. Oon myös yrittänyt opetella Snapchatin käyttöä, vaikken edelleenkään tiedä mitä kaikkea se pitää sisällään. Muta sc:ni löydät nimellä jennijasmine, jos haluat lisäillä.

4.11.2015

ON AIKA TEHDÄ UUSIA MUISTOJA












Muokkailin tässä illan mittaan PhotoScapella kuvia ja innostuin ehkä hieman käyttämään Illuusio-suodatinta... :'D Mutta noista kahdesta tuli aika cool!
  Nukkumatti lomailee ja minä istun tässä yöpaidassa ja yöshortseissa. Latasin aiemmin illalla f.luxin, joka on muuten älyttömän hyvä keksintö! Se poistaa sinertävät värit tietokoneen näytöstä illan mittaan ja saa sun aivot uskomaan, ettet edes ole tietokoneella = rupeaa nukuttamaan paremmin.

Haluaisin ihan liikaa kirjoittaa mun fanficciä, mutta nyt ei pysty. Mä kuitenkin kohta huomaan, että kello on neljä aamuyöllä ja mä vaan kukun.
  Koulupäiväni meni hyvin, vaikkakin nukutti koska naapurini soitti räppiä (taas) keskellä yötä. Huomenna koulussa on videotuotantoa, joten muokkaamme Mipan kanssa videoita. Mä muokkaan timelapsen ja Mipa ruskavideon - ehkä ne jopa tulevat julkisiksi videoiksi YouTubeen, niin näkisitte tekin! Opettaja myös ehdotti, jos kuvaisimme Mipan kanssa joku kerta haastatteluvideon, jonka ääniversio menisi Radio Valon kautta radioon. Ja ohjelmassa siis haastateltaisiin erilaisia oppilaita, mitä vaikeuksia heillä on, miksi he ovat Luovissa, onko heitä kiusattu sairautensa vuoksi, ja jos niin miten jms.
Ja kuvallinen versio menisi Luovin YouTube-kanavalle. Voi apua, voi apua... :D Videoista puheen ollen, tässä tämmöinen positiivis-mielinen video jonka tein eilen! Kertoo siitä, miksi kannattaa aina päästää irti menneestä ja katsoa tulevaan - tosin tuo ohje on unohtunut seuraavalla kerralla mutta yritän nyt antaa itselleni hyvää mieltä :3
   Mun pitää edes yrittää nukkua, joten öitä!


TEHTÄVÄ

 Eilen aamulla opettaja antoi minulle ja Mialle tehtävän. Hän näytti meille videon, joka oli 70-lukulaisen taide-elokuvan traileri. Nähtyämme sen, hän sanoi "nyt teidän pitää tehdä tuosta oma versionne" ja passitti meidät Helsingin keskustaan. Otimme koululta videokameran ja jalustan mukaan ja lähdimme hommiin. Tarkoituksenamme oli siis kuvata viidestä kymmenen minuuttia kerrallaan yhtä paikkaa Helsingissä, ja nopeuttaa sitä myöhemmin Final Cut Prossa.

Saimmekin neljä klippiä aikaan, plus Mipan ruskaklippejä, joita hän otti omiin tarkoituksiinsa. Milla lähetti mulle viestiä kuvausten välissä, että haluaisi pitkästä aikaa katsoa Olipa Kerran-sarjaa eteenpäin kanssani. Luulin ettei hän ikinä kysyisi sitä, hah :D Niinpä me lähdimme nuorisokotiin päästyämme kauppaan palauttamaan pulloja ja ostamaan pikkuisen herkkuja, jonka jälkeen katsoimme kolmannen kauden kolmannentoista jakson ja nauroimme jakson lopetukselle.

Ihan superkiva päivä, vaikka nyt sänky katsookin minua siihen malliin että haluaa minut nukkumaan, heh. Ehkä tottelen sänkyä sekä lupsuvia silmäluomiani ja menen nukkumaan - onhan se kellokin jo yli puolenyön.